Kaikki alustat Alusta
Turku

Flavoria™ Ruokaelämyskeskus

Flavoria™ - lounasravintola ja kahvila-välipalamyymälä, joka toimii samalla jatkuvana tutkimus- ja kehityslaboratoriona

Toteuttaja
Turun yliopisto / Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus

MISTÄ ON KYSE?

Flavoria™on syksyllä 2018 avautuva Turun yliopiston rakentama ruokaelämyskeskus, jonka avulla ruuan ja juoman kokemuksen tutkimus ottaa Suomessa aimo harppauksen eteenpäin. Se on lounasravintola ja kahvila-välipalamyymälä, joka toimii samalla jatkuvana tutkimus- ja kehityslaboratoriona.

 

Kenelle se on tarkoitettu?

Ruokailevien asiakkaidensa lisäksi Flavoria palvelee sekä akateemista tutkimusta että yrityksiä liiketoimintansa ja asiakaskokemuksensa kehittämisessä. Flavoriassa päästään tutkimaan kuluttajakokemusta ihmisten jokapäiväisessä arjessa kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksen kohteena voivat olla uusi elintarvike, ruokaraaka-aine, pakkaukset, konseptit, erilaiset elämystekijät tai digitaaliset palvelut. Uusia ihmisten kokemisen, liikkumisen ja käyttäytymisen havainnointi- ja mittausteknologioita kehitetään koko ajan. Flavoriaa on mahdollista hyödyntää myös niiden tutkimiseen ja testaukseen.

 

Ketkä sitä käyttävät?

Tutkimuslaitokset, elinkeinoelämä ja kuluttajat.

Flavoria tuo uusia mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen.

  1. Kokonaisvaltaisen asiakasymmärryksen tuottamista
  2. Kokeilevaa ja osallistavaa konsepti-, palvelu- ja tuotekehitystä
  3. Nopeita kuluttajatestauksia

 

 

Kuinka pääsen mukaan?

Lisätietoa ja yhteystiedot löytyvät Flavorian nettisivuilta: www.flavoria.fi

Rohkeasti mukaan!

 

Tiesitkö tämän?

Falvoria ™kehitettiin 6Aika pilottiprojektissa Tulevaisuuden Ruokamaailma, jossa olivat Turun Yliopiston lisäksi VTT ja Vaasan Yliopisto.

Nyt yhteistyökumppaneina:

Sodexo Oy

Vincit Oy

Suomen yliopistokiinteistöt Oy

Elomatic Oy

Uutiset

Ota yhteyttä

Yhteyshenkilö
Mari Norrdal
Sähköposti

Jaa